Teksti Taina Saarinen Kuvat Johannes Torikan kokoelma ja Finna 
Velj. Myöhänen Myöhäsen kauppa oli lähialueen talojen sähköistyksen takana. Kaupan yhteydessä oli mylly, saha ja sähkölaitos ja sähkön tuotanto riitti myytäväksi. Toisessa Myöhäsen mainoksessa purjehtii tyylitelty karavelilaiva – tai yksinkertaisesti satujen aalloilla kiitävä yksipurjeinen alus. 
Sekatavarakauppa Simo Peltonen
1890 syntyntyt Simo Peltosen kauppa sijaitsi Metsäpirtin Viisjoella, lähellä kylän koulua. Kauppiasta
sanottiin Salon Simoksi: hänen isänsä oli muuttanut Salokylästä, syrjäkyliltä, Tapparista etelään, liki
Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton rajaa.
Kauppiaitten Teollisuus Oy
kuvitti etikettisarjan maaseudun viljelijäväestöä puhuttelevalla kuvaaihelmalla. Johannes Torikan kokoelman toisessa Leimolan etiketissä kasvavat runsaina ohran kypsät tähkät. KT:n mainokseen kauppias sitten sai oman kaupan nimen. Kolmas Leimola-etiketti on julkaistu sekin Kauppiaitten Teollisuuden vakiopohjalla. Maakuntien vaakunoita esittelevä etiketti on Ravintola Funkiksella Viipurissa, Raudun kauppa Oy:llä ja Leimolalla Metsäpirtissä.
Sekatavarakauppa E. Leimola
E. Leimolan etiketin on kustantanut Paulig ja ”Pauligin hyvää Sinetti-teetä” etiketti mainostaakin. Leimolalla on sama mainos sekä Raudun että Metsäpirtin myymälästä. Jälkimmäisessä on vain tarkennuksena ystävällinen toivotus ”tervetuloa ostoksille”.
TIKKUASKISSA MAINOSTI KANNAKSEN JOKA KAUPPIAS
Teksti Taina Saarinen
Kuvat Johannes Torikan kokoelma ja Finna
Maaliskuun alussa julkaistiin Facebookin Metsäpirtti-ryhmässä kuva hyvin vanhasta ja vähän kuluneesta tulitikkuaskin etiketistä. Vihreävalkoisessa etiketissä mainostetaan Simo Peltosen sekatavarakauppaa Viisjoella, Metsäpirtissä. Kuvan latasi ryhmään Antero Torikka. Etiketti on hänen isänsä Johannes Torikan eli Torikan Jussin kokoelmasta.
– Isä keräili lapsena tulitikkuaskin päällisiä. Joitakin on säilynyt, osa hävinnyt matkan varrella, Antero Torikka kertoo.
Kokoelman on täytynyt olla 12-vuotiaalle pojalle arvokas, koska sen hän nappasi mukaansa, kun perhe lähti – viime tingassa, kovassa kiireessä, kaoottisessa tilanteessa sodan äkkiä vyöryessä kotimetsästä kohti.
Tulitikkuaskeihin oli nykyaikaisen tulitikun lähes alusta saakka eli 1800-luvun puolesta välistä asti liimattu etikettikuva. Hienojen etikettien kulta-aika Suomessa alkoi 1930-luvulla.
Tuskin etikettejä keräilleet lapset tai aikuisetkaan ajattelivat olevansa arjen historian tallentajia. Sitä he kuitenkin olivat. Lisäksi arjen kulutustavara säästyy aina heikoimmin ja karjalaisen tavaran säästyminen on usein jo pieni ihme.
Kokoelma tuli mukaan, leivät jäivät
Torikan talossa Joentaan kylässä oli marraskuun viimeinen päivä vuonna 1939 alkanut tutuin toimin ja kaikessa rauhassa. Sodasta oli tietenkin puhuttu: alkaa, ei ala, alkaa, ei ala. Linnoituksia oli tehty rajaseuduille vapaaehtoisvoimin Metsäpirtissäkin jo kesäkuusta lähtien. Sotilaiden läsnäoloon oli totuttu ja ammuskelun ääniä oli kuultu.
Mutta nyt metsän takaa, tutuilla kulmilla ehkä kilometrin päässä, alkoi kova pauke ja ammunta. Lapset juoksivat ulos katsomaan metsän suuntaan. Lapset olivat kotona, eikä kouluun valmistauduttu lähtemään, koska opetus oli sodanuhan takia keskeytetty.
– Lapset oli seisoneet siinä kodin pihassa katsomassa metsän suuntaan, että onko kyseessä harjoitus vai mitä, Antero Torikka kertoo.
Kun ammunta vain lähestyi, tajuttiin, että oli tosi kyseessä ja lähdettävä heti. Siis heti. Anna-äiti säntäsi pakkaamaan ja kokosi muutamassa minuutissa laukkuun jotain. Kaikkea älytöntä tuli otettua, sanoo Antero Torikka. Äidin paniikista kertoo se, että ruuat jäivät, vasta leivottu leipäkin pöydälle.
Puolessa tunnissa perhe oli tiellä ja hyvässä vauhdissa. Anna Torikka päätyi kolmen lapsensa, Ainon, Einon ja Johanneksen kanssa Rantasalmelle. Perheen isä Paavo oli kuollut pari vuotta aikaisemmin. Talven jälkeen muutettiin Laihialle ja sieltä myöhemmin Laitilaan. Laitilassa Johannes Torikka asui koko ikänsä, perusti perheen, ja siellä asuu hänen poikansa Anterokin. Tulitikkuaskietikettien kokoelma kulki tallessa mukana läpi mukana Laitilaan saakka.
Mutta siitä kaikesta, mitä tapahtui, isä kertoi hyvin vähän, Antero Torikka sanoo.
– Hyvin vähän. Ne oli kivuliaita asioita, monella tavalla.
Kerääjät arjen tallentajia
Pulavuodet keskeyttivät kaiken sellaisen tuotannon, mikä oli vähänkin ylimääräistä, mutta heti 1950-luvulle tultaessa tulitikkuetikettikulttuuri ja keräilyinnostus elpyi.
Etiketit kertovat aikansa tyylivirtauksista, tuotteista, aatteista ja kulttuurista. Paikallisten sekatavarakauppojen lisäksi askeissa mainostivat ravintolat, kahvilat, hotellit, matkakohteet, elokuvatuotannot, huoltoasemat, pankit, vakuutusyhtiöt. Tulitikkujen valmistajat julkaisivat myös sarjoina kansallispukuja, sotilasasuja, eläimiä, autoja, laivoja, paikkakuntia ja kuntien vaakunoita. Kahvia on silmämääräisesti arvioiden mainostettu eniten.
Tulititikut olivat puuaskeissa ja askit myytiin 10 kappaleen punteissa. Etiketit joko liotettiin vedessä irti tai ohuen puisen askin kansi murrettiin pikku säleille ja revittiin puuosat pois. Etiketit liimattiin vaikkapa ruutuvihkoon kuten Johannes Torikkakin teki.
Omaan kotiseutuun liittyvä kaikenlainen keräily on yleistä. Menetetyn Karjalan alueeseen liittyvät tikkuaskien etiketit kiinnostavat myös monia fillumenisteja.
Joka kodissa, joka kädessä
Tikkuaskien etikettien keräily oli mukavaa, koska kokoelma karttui helposti. Etiketit olivat edullisia ja arjen kulutushyödykkeiden oheistuotteina jokaisen saatavilla.
Huokeasta hinnastaan huolimatta tulitikut olivat kannattava tuotannon ala. Vuonna 1950 suomalaisia tulitikkuja raavittiin 300 miljoonaa askillista vuodessa. Aikana ennen sähköjä ja sytkäreitä tikkuaskit olivat käsissä pitkin päivää. Oli saatava tulet uuniin ja öljylamppuun, sauna oli lämmitettävä ja piippu tai tupakka saatava käryämään. Siis erinomainen mainospaikka.
Kaupan keskusliikkeiden, tukkujen ja kauppiasyhtymien avustuksella pienetkin kyläkaupat saivat oman, yksilöllisen mainoksen tikkuaskiin. Etiketit olivat useimmiten tyylikkäitä ja taidokkaasti suunniteltuja. Voidaan päätellä suurten tukkuliikkeitten omien mainospiirtäjien tehneet etiketitkin.
Lähteitä:
Marja Myllyluoma: Keskimäärin kymmenen tikkua laudalla. Turun Sanomat 28.4.2007
Santeri Viskari: Metsäpirtti, entisen kaakkoisrajan äärimmäinen kulmakunta. Julk. Metsäpirtin historiatoimikunta. 1953
Etikettejä nuoren Torikan Jussin kokoelmasta:
Sekatavarakauppa Simo Peltonen
Vuonna 1890 syntyneen Simo Peltosen kauppa sijaitsi Metsäpirtin Viisjoella, lähellä kylän koulua. Koululapset kävivät ostamassa hänen kaupastaan karamellia tai pähkinöitä, usein juuri pähkinöitä, koska niitä sai kymmenellä pennillä enemmän, kertoo 30-luvun lopun alakoululainen Veikko Saarinen. Hän kertoo, että Simo jutteli mielellään lapsille ja juksasikin heitä.
Kauppiasta sanottiin Salon Simoksi, Salon Simona hänet tunnettiin, eikä kukaan puhunut Simo Peltosesta. Nimitys johtui siitä, että hänen isänsä oli muuttanut Salokylästä, syrjäkyliltä, Tapparista etelään, liki Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton rajaa.
Sekatavarakauppa E. Leimola
E. Leimolan kauppa Metsäpirtissä mainosti etiketissä, joka oli painettu yhdelle Kauppiaitten Teollisuuden vakiopohjista. Etiketin alalaitaa koristavat maakuntien vaakunat.
Sama vakiopohja on ollut käytössä Raudun kauppa Oy:llä ja viipurilaisen ravintola Funkiksen mainoksessa, johon juhlava maakuntavaakunapohja ei istu kovin hyvin.
Velj. Myöhänen
Myöhäsen kauppa oli lähialueen talojen sähköistyksen takana. Myöhäsellä liiketoiminta oli laaja-alaista. Kaupan yhteydessä oli mylly, saha ja sähkölaitos ja sähkön tuotantoa riitti myytäväksi.
Toisessa Myöhäsen mainoksessa purjehtii tyylitelty karavelilaiva – tai yksinkertaisesti satujen aalloilla kiitävä yksipurjeinen alus. Sekin vakiopohja.
MITÄ MUUTA TIETOA TIKKUASKIN ETIKETISSÄ ON?
”Kauppiaitten teollisuus Oy”
Maaseudun vähittäiskauppiaat olivat jo 1910-luvulla keskustelleet oman teollisuuden käynnistämisestä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin pasmat olivat selvät, mutta vuonna 1923 ryhmä kauppiaita perusti Kauppiaitten Teollisuus Oy:n., toimialanaan tulitikkujen valmistus. Vihdoin 1929 saatiin rakennettua tehdas Lahteen, jolloin haapapuisten tikkujen valmistus käynnistyi.
”Puh. Metsäpirtti 8”
Puhelinnumerot olivat alkuun todella lyhyitä. Numero kertoo itse asiassa suoraan montako puhelinta pitäjässä oli. Metsäpirtissä oli vuonna 1930 runsaat 20 puhelinnumeroa ykkösestä 23:een.
”RADIO 6243”
Etiketeissä oli mainittuna myös tilauskoodi, jonka ilmoittamalla kauppias tilasi lisää samanetiketillisiä askeja Kauppiaitten Teollisuus Oy:n tehtaalta. Etikettejä oli eri sarjoja: RADION lisäksi oli VALIO ja KERHO. Niistä käytettiin myös lyhenteitä R.M., V.M. ja K.M.